
Täydellinen lahja lapselle – personoitu kirja omalla nimellä
Tee satuhetkistä unohtumaton seikkailu, jossa lapsi on tarinan päähenkilö. Anna lahjaksi kirja, jota vaalitte vuodesta toiseen. Nimi ja maaginen piirustusvihko -kirjan kauniit kuvitukset ja lämminhenkinen tarina tekevät kirjasta ikimuistoisen lahjan syntymäpäiväksi, jouluksi tai erityiseen juhlaan.
Suurella sydämellä pienille lukijoille.

Enemmän kuin satukirja
Nimi ja maaginen piirustusvihko -kirja ei ole vain satu, vaan se on mahdollisuus lapsesi mielikuvituksen ja luovuuden kehittämiseen. Kun lapsi kuulee oman nimensä ja näkee itsensä tarinan sankarina, hän eläytyy seikkailuun ja luo mielessään uusia maailmoja. Henkilökohtainen tarina innostaa lukemaan ja rohkaisee luomaan omia tarinoita, kehittäen samalla mielikuvitusta.


Nimi ja maaginen piirustusvihko
Kauniisti kuvitettu 3–6-vuotiaille suunnattu personoitava satukirja, joka sopii myös nuoremmille kuunneltavaksi. Valitse hahmo ja anna kirjan päähenkilölle lapsen nimi, niin tarinasta tulee ainutlaatuinen ja henkilökohtainen seikkailu. Kirja sopii yhteisiin lukuhetkiin perheen pienimmille ja tukemaan ensiaskelia kirjojen parissa.
Kirjassa lapsi pääsee unohtumattomalle retkelle eläintarhaan, jonne hän ottaa maagisen piirustusvihkonsa mukaan. Eläintarhassa seikkaillessa lapsi tutustuu kummallisiin ja tuttuihin eläimiin, sekä opettelee huomaamattaan aakkosia hauskalla tavalla! Jokaisella sivulla nimittäin seikkailee uusi eläin aakkosjärjestyksessä; apinoista ötököihin.
48,90 €
Hinta sis. ALV ㆍVeroton hinta 42,89 €
3+ vuotiailleㆍ10 valittavissa olevaa hahmoaㆍ Koko 21 x 21 cmㆍKirjoitettu ja kuvitettu Suomessaㆍ Painettu Saksassaㆍ Laadukas lahja, joka kestää vuosia
3 askelta sadun sankariksi
Valitse haluamasi hahmo kirjan päähenkilöksi tuotesivulta kymmenen erilaisen vaihtoehdon joukosta. Tilauksen lopussa kerrot meille, minkä nimen ja hahmon haluat seikkailemaan kirjan sivuille. Näin teemme tarinasta ainutlaatuisen kokemuksen.

1. Selaa hahmoja
Tuotesivulla näet kaikki valittavissa olevat vaihtoehdot.

2. Lisää kirja ostoskoriin
Helppoa ja nopeaa.

3. Anna tilauksen tiedot
Kerro meille tilauksen lopussa minkä nimisen ja näköisen hahmon haluat kirjasi sivuille seikkailemaan.
Ainutlaatuinen lahja tärkeisiin hetkiin
Personoitu satukirja on täydellinen lahja syntymäpäiväksi, jouluksi, kastejuhlaan tai muihin erityisiin hetkiin. Kirja, joka säilyy sukupolvelta toiselle ja saa hymyn huulille nyt ja vielä vuosienkin päästä.
Tutustu Nimi ja maaginen piirustusvihko -kirjaan ja tilaa omasi

Ikimuistoinen lahja
Yksilöllinen satukirja, jonka sivuilla seikkailee sinulle tärkeä henkilö.

Suunniteltu Suomessa
Kirjoitettu ja kuvitettu ilman tekoälyn apua Suomessa.

Ympäristöystävällinen
Kirja on painettu Saksassa laadukkaalle ja FSC® -sertifioidulle paperille.

