Kaikki alkoi oikeastaan aika tavallisesta ja arkisesta hetkestä. Luin esikoiselleni tuttua iltasatua, samaa jota olin lukenut jo niin monta kertaa, että muistin sanat jo ulkoa. Sanat olivat niin tutut, että huomasin muokkaavani niitä joka kerta sillä käännös ei ollut kovin hyvä ja kaipasin kirjaa, joka olisi vähän kuin minun lapseni: lempeä,...
Sadun ajatus on yksinkertainen. Lapsi menee eläintarhaan ja tutkii eri eläimiä aakkosjärjestyksessä A:sta Ö:hön. Hänen kädessään on piirustusvihko, johon hän haluaa piirtää jokaisen matkan varrella kohtaamansa uuden eläimen. Kun retki on ohi, lapsi palaa kotiin ja kiinnittää piirrokset seinälle ennen kuin nukahtaa.
On ilta ja luet kirjaa lapsi sylissäsi. Hän kuulee oman nimensä tarinassa ja reagoi heti. Ei mitenkään isosti, vaan sellaisella pienellä pysähdyksellä. Katsoo, kuuntelee uudestaan ja vähän niin kuin tarkistaa, että kuuliko oikein. Ja sitten se oivaltaa: tämä kirja kertoo minusta.
